Rautainen ammattitaito ja joustava asenne ovat hyvä paketti

Jenni Stockuksen  työelämä ja vapaa-aika ovat sopivasti balanssissa, jonka ansiosta  hän voi hyvin ja hänen asiakkaansa saavat hyvää palvelua. 
Jenni Stockus SAP-konsultti  

Headstartilla talouskonsulttina kolmisen vuotta työskennellyt Jenni Stockus viihtyy työssään.
-Teen suuria implementointiprojekteja ja pienprojekteja, annan asiakastukea ja -koulutusta sekä tukea myynnillemme, Jenni kertoo.

Vaihtelevuus on Jennin mielestä yksi hänen työnsä parhaita puolia.
-Tämä on dynaamisen ja ketterän yrityksen etuja: pääsen tekemään monipuolisia töitä sekä auttamaan kolleegoita ja saamaan apuja sujuvasti yli tiimirajojen. Tämä mahdollistaa niin laajan osaamisen hyödyntämisen asiakkaan suuntaan kuin jatkuvan oppimisprosessin itselle.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa (ent. Helsingin Kauppakorkeakoulu) opiskellut Jenni teki pro gradu –tutkielmansa laskennan puolelta ja hänen gradu-ohjaajansa suositteli Jenniä SAP -konsultin töihin silloin avoinna olevaan työpaikkaan. Jenni otti vinkistä vaarin ja aloitti heti valmistuttuaan näissä tehtävissä.  
-Sieltä tieni vei minut kolleegan suosituksesta Headstartille. Olen viihtynyt täällä. Tapaan asiakasrajapinnassa paljon erilaisia ihmisiä. Lisäksi työyhteisömme on tiivis, vaikka liikummekin paljon itsenäisesti asiakkailla.

Yhteistyö

Jenni on kyennyt luomaan monien asiakkaiden kanssa hyvin läheiset suhteet.
-Työskentelemme tiivisti asiakkaan kanssa hektisissä tilanteissa ja saamme paljon yhteisiä onnistumisen kokemuksia. Meidän tavoittemme on tukea asiakkaan liiketoimintaa monipuolisesti ja tietysti varmistaa  SAP -järjestelmän tehokas hyödyntäminen. Asiakkaamme arvostavat meidän kokonaisvaltaista lähestymistapaamme sekä sitä, että tuntee asiantuntijamme.

Jenni odottaa parhaillaan ensimmäistä lastaan.
-Mieltäni lämmitti erityisesti, kun kerroin asiakkailleni jääväni äitiyslomalle ja eräs asiakkaistani sanoi heti, että ”voitko ottaa läppärin mukaasi äitiyslomalle tai voit tuoda lapsen tänne meille hoitoon siksi ajaksi, että voit tehdä vähän töitä”, Jenni nauraa iloisesti.

Sama pätee Headstartin omaan työyhteisöön. 
-Annamme paitsi henkistä tukea myös arvokasta asiantuntija-apua toisillemme. Tästä luonnollisesti hyötyvät asiakkaamme, koska heillä on koko organisaatiomme osaaminen käytettävissään nopeastikin. Meillä ei ole tiukkoja tiimirajoja ja toteutamme projektit aina parhaalla kokoonpanolla, jolloin jokainen tuo omaa rautaista osaamistaan pöytään.

Jousto

Välillä hyvinkin hektisen työn vastapainoksi Jenni on tietoisesti panostanut vapaa-aikaan.
-Tasapaino on aivan välttämätöntä: mikäli yksityiselämäänsä ei käytä aikaa, se heijastuu ennen pitkään työssä heikompana laatuna. Headstart on yrityksenä hyvin joustava paitsi asiakkaisiinsa nähden myös henkilöstönsä suhteen. Työt eivät ole paikkaan sidottu, tehtävät hoidetaan sieltä käsin mistä on tehokkainta - oli se sitten asiakkaalla, Espoon toimipisteessä tai etätoimistolta.

Joustavuuden Jenni  kokee motivaattorina myös toista kautta.
-Kun työnantaja luottaa siihen, että hoidan työni vaikka sitten virallisen toimistoajan ulkopuolella, haluan osoittautua luottamuksen arvoiseksi antamalla parhaan mahdollisen työpanoksen. Jousto lisää työn miellyttävyyttä, joka taas näkyy asiakkalle parempana laatuna. Meillä joustetaan molempiin suuntiin -  vapaatakin saa tarvittaessa. Olemme kaikki yrittäjähenkisiä ja haluamme hoitaa työmme laadukkaasti kelloon katsomatta. Meitä kaikkia motivoi vastuu yrityksemme menestyksestä.

Rohkeus

Jenni on urheilullinen tyyppi, joka ei pelkää kolhuja.
-Urheiluharrastuksia on ollut paljon, tykkään liikkua niin yksin kuin ryhmässäkin. Olen pelannut mm. naisten amerikkalaista jalkapalloa Helsingissä monta vuotta.

Jennin rohkeus ja aloitekyky näkyvät myös hänen työtavassaan.
-Uskallan kertoa omat mielipiteeni myös vaativalle asiakkaalle. Asiakkaalle on projektissa tulossa useimmiten aivan uusi järjestelmä, jota hän ei ihan vielä ymmärrä. On tärkeätä, että asiantuntijana haen asiakkaan liiketoimintaa parhaiten tukevaa ratkaisua, jolla on pitkä elinkaari vaikka se ei aina menisi heti asiakkaan mielipiteen kanssa yksiin. Asiakashan ostaa meiltä osaamistamme.

Palkkio

Antoisinta Jennille on, kun asiakas aidosti ymmärtää, millä kaikilla tavoilla yritys voi uutta järjestelmäänsä hyödyntää.
- Asiakas on se, joka järjestelmää käyttää ja hakee sen avulla lisähyötyjä bisnekselleen. Siksi asiakkaan täytyy ymmärtää, miten järjestelmä toimii. On todella hyvä tunne, kun projektin edetessä huomaa asiakkaan oikeasti oppivan käyttämään  järjestelmää, ymmärtämään sen logiikan ja loppujen lopuksi pärjäämään itsenäisesti.