Toimitusjohtaja vaihtui Headstartissa
Headstart Oy:n uutena toimitusjohtajana aloitti 28.1.2010 Sari Mikkonen.
Sari Mikkonen on työskennellyt Headstart Oy:ssä pitkään useissa eri tehtävissä. Ennen toimitusjohtajuutta hän toimi yhtiön konsulttijohtajana.
Tänä vuonna Headstart Oy keskittyy toiminnan kasvattamiseen ensisijaisesti Suomessa ja lähialueilla. ’’Kasvua haetaan vahvistamalla kumppanuutta pitkäaikaisissa SAP-asiakkuuksissamme ja laajentamalla markkina-asemaa suurten ja keskisuurten yritysten parissa hyödyntäen organisaation vahvaa projektinhallinta- ja konsultointiosaamista sekä yhteistyökumppaniverkostoa. Samalla laajennamme palvelutarjontaamme vastaamaan markkinoiden, ja sitä kautta nykyisten ja uusien asiakkaidemme, muuttuneita tarpeita. Jatkossa tämä muutos näkyy asiakkaillemme nopeampana, laajempana ja asiantuntevampana kokonaispalveluna”, Sari Mikkonen kertoo.
Toimitusjohtajuudesta luopuva Heikki Kuusirati siirtyy uusiin tehtäviin Headstart Oy:ssä. Hän vastaa jatkossa yhteistyöverkoston kehittämisestä ja toimii asiantuntijaroolissa hankkeiden myynti- ja toteutusvaiheessa. Headstart Oy:n asiakkaille tämä tarkoittaa laajempaa ja syvempää osaamisresurssia liiketoimintaprosessien ja SAP-toiminnanohjausjärjestelmän kehittämiseen.
Headstart Oy on SAP-toiminnanohjausjärjestelmään keskittynyt konstailematon konsultointiyritys. Palvelut kattavat koko SAP-toiminnanohjausjärjestelmän elinkaaren: käyttöönoton, tuen, järjestelmäylläpidon ja jatkokehityksen sekä monipuoliset asiantuntija-, koulutus- ja kumppanuuspalvelut. Headstart Oy on SAP Finlandin koulutuskumppani sekä yksi SAP Business All-in-One -ratkaisun jälleenmyyntikumppaneista.
Lisätietoja antavat
Sari Mikkonen, toimitusjohtaja
p. 050 549 6598, sari.mikkonen(a)headstart.fi
Heikki Kuusirati, Alliances & Customer Engagements
p. 040 842 9495, heikki.kuusirati(a)headstart.fi
Headstart-uutiskirjeet
Lataa pdf-muotoisia uutiskirjeitämme:
Kartoita SAP-osaamistarve!
Meille Headstartissa asiakas on ensisijaisen tärkeä. Siksi haluamme antaa parasta mahdollista SAP-koulutusta lähtökohtanamme asiakkaan tarpeet; Headstart on valmistanut Kartoituspalan, joka mittaa loppukäyttäjien SAP-osaamistarvetta. Kartoituspalan saat suomen tai englannin kielellä - maksutta.
Ota yhteyttä mikäli kiinnostuit:
Sari Mikkonen, puh. 050 5496598, sari.mikkonen(a)headstart.fi
Headstart ja SAP Finland järjestävät yhteistyössä loppukäyttäjäkoulutusta
Valmennusrata-standardikurssit ovat loppukäyttäjälle suunnattuja koulutuskokonaisuuksia, jotka sisältävät myynnin, tuotannon, hankinnan ja taloushallinnon prosessit. Järjestelmä, koulutuskieli sekä materiaali ovat kurssilla suomenkielisiä.
Kurssit alkavat syyskuussa, kurssikalenteriin voit tutustua tästä.
Lisätietoa kurssista sekä yhteystiedot ilmoittautumista varten löytyvät täältä.
Valmennusradan tarjonta kasvaa
Ellet löydä kurssitarjonnastamme sinulle sopivaa kurssia, ehdota meille kaipaamaasi kurssia. Me valmistamme uusia kurssipaloja, sinun täytyy vain astua radalle oppimaan.
Ota yhteyttä ja kerro kurssitarpeistasi:
Sari Mikkonen, puh. 050 5496598, sari.mikkonen(a)headstart.fi